keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uusi huivi

Edellisestä päivityksestä ehti vierähtää miltei kuukausi, kun jouluhässäkät painoivat päälle. Vuosikin ehti vaihtua.

 

Lanka: Vironvilla, liukuvärjätty + punaisiin raitoihin punaista kimallelankaa
Puikko: 4 mm


Huivi valmistui joulukuun alkupuolella ja päätyi joulupakettiin. Alunperin huiviohje on Ravelryssa mysteeriyhteisneulontahuivi ja aloitin sen ihan ajallaan syyskuun alussa. Jossain kohtaa projekti tihkaisi ja venyi venymistään, kunnes tajusin, että en ollut edes ehtinyt ladata kaikkia huivin vihjeitä  ennen kuin malli muuttui maksulliseksi. Onneksi mallin suunnittelija oli niin kiltti, että lähetti minulle ohjeen sähköpostiin, kun laitoin hänelle kuvan puolivalmiista huivista. Eipä tuo ohje olisi ollut kallis muutenkaan ja mielestäni se on tosi kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.




Yritin vangita kameralla kimallusta punaisissa raidoissa, mutta aika vähän sain sitä näkyviin kuitenkaan. Ostin kimallelankoja Kauhavan käsityöfestivaaleilta viime kesänä jotain tämäntyyppistä tarkoitusta silmälläpitäen. Lankarullissa ei kuitenkaan ollut mitään metrimääriä eikä auttanut muu kuin kokeilla kuinka pitkälle lanka riittäisi. Yksi rulla riitti melko sopivasti yhteen raitaan, joten kaksi rullaa siis meni tähän huiviin.


Voi miten ihanan talvisia ja lumisia kuvia. Kaikista toiveista huolimatta joulusta tuli mustaakin mustempi ja vähän on joutunut jännittämään sitäkin alkaako joki taas tulvia. Onneksi ei kuitenkaan ainakaan tähän mennessä.




Lumihiutaleita (tai huopuleita, kuten nätti-rätti keksi näitä nimittää : ) ) on tullut virkattua lisää viisi kappaletta kirjasta 100 virkattua lumihiutaletta. Kuvissa näkyvät yksilöt ovat käyneet jo pesukoneessakin ja odottavat vain ripustamistaan, mikä tapahtuu ehkä vasta ensi talvena. Niitä toisia aiemmassa postauksessani olleita lumihiutaleketjuja askartelin myös aika kasan joulupaketteihin. Hienosti tuo lampaanvillan värikin muuttuu pesukoneessa beigestä luonnonvalkeaksi.
  

Hyvää alkavaa vuotta 2014 kaikille blogini vakivierailijoille ja satunnaisille ohikulkijoille!

4 kommenttia:

margsan kirjoitti...

Huikean kaunis tuo huivisi!!! Minusta ei taida tulla koskaan tuollaisten tekijää: koska olen kehno ohjeiden tulkitsija ja kärsivällisyytenikään ei ole parhaasta päästä...
Hyvää Uutta vuotta!

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Kiitos paljon kauniista kommentista! Kärsivällisyys on niin suhteellista... Nämä pitsihuivit näyttävät ehkä monimutkaisemmilta kuin ovatkaan. :)

vilukissi kirjoitti...

blogissani on aina siinä "oikealla kädellä" neulekahvilan aika. Se on 14.1.
Tuo huivi on kyllä melkoinen työ, kateeksi käy osaamistasi! Kaunis kuin mikä. Mäkin aioin virkata tähtiä ja ...sitten vaikka ensi jouluksi, jestas miten musta on tullutkin tämmönen "sitku" ihminen

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

No niin, minä puusilmä en huomannut. Tunnistan hyvin tuon "sitku"-syndrooman. Viime aikoina myös "mutku"-tauti on mua kiusannut (aloitan uuden projektin, vaikka edellinenkin on kesken, mutku mun on nyt vaan pakko saada jotain uusia virikkeitä.)