torstai 26. syyskuuta 2013

Värttinäkehräämisen lyhyt oppimäärä

Muutama viikko takaperin olin reissaamassa Pirkanmaan suunnalla ja samalla tuli poikettua Toikalla. En ollut suunnitellut ostavani mitään erityistä, kunhan käyn tutustumassa myymälään. Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että ihan yllättäen mukaan tarttui yksi värttinä, karstat ja kehräyskuitua. Olisi pitänyt olla enemmän asiantuntemusta matkassa, kun ostin värttinää, koska valitsemani Ashfordin classic drop spindle on melko heavy duty-vehje, paino 90 g. Valikoimassa ei tosin tainnut olla kuin 2 tai 3 erilaista värttinää, mutta olisi ehkä kannattanut valita se vähän pienempi vaihtoehto. Taisin valita tämän, koska sen voi käsittääkseni muuttaa myös yläpainotteiseksi.


Tässä kokeilin tehdä lankaa tyttärelle ostetuista huovutusvilloista, oliskohan merinoa. Tämä on neljäs kokeilu. Kovin ohutta lankaa en noin isolla värttinällä saanut aikaan.


Aika ihanat jäätelökesä-värit. Tulee ihan amppari-jätski mieleen. :)


Ensimmäiset kokeiluni tein tällä Ashfordin herkullisen värisellä merino ja silkkisekoitekuidulla. Värin nimi on Peppercorns. Tämä oli ihan liian ökykuitua noviisille, mutta sain sentään jotain aikaiseksi.


Vasemmalta oikealle järjestyksessä ensimmäiset kokeilut. Lanka näyttää ehkä enemmän nyöriltä kuin langalta, mutta kyllä ne käyttöön tulee! Olen ylpeä, että ylipäätään sain lankaa aikaiseksi ihan vain itseopiskelemalla netistä ja Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirjasta. Nämä langat on vuoristolaiskerrattu. Monta kertaa kyllä kaipasin sinne värttinäkehräämiskurssille, olisi ollut niin paljon helpompaa, kun opettaja olisi istunut vieressä ja kommentoinut tekemistä.


Oikeankokoiset puikot tämän vahvuiselle langalle voisi olla 4,5-6.


Tässä vielä karstat. Toivottavasti niille tulee tulevaisuudessa paljon käyttöä! 
Olisi tosi mielenkiintoista kuulla muiden värttinäkehrääjien kokemuksia erilaisista värttinöistä. Mitkä ovat parhaat värttinäsi ja mistä olet ne hankkinut? Mitä värttinää suosittelisit aloittelijalle? Lukisin tosi mielelläni kaikenlaisia kommentteja värttinäkehräämiseen liittyen!

- Rouva Silmukkainen

2 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Voi hyvänen aika sentään! Mullakin olisi tuota merinovillaa...ja että sitäkö voisi noin kehrätä langaksi! Pyörität värttinää käsissäsi????

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Niin eikö olekin ihmeellistä! Joskus aikoinaan olen tuommoista värttinää jossain käsissäni pyöritellyt ja ajatellut, että miten ihmeessä tällaisella vehkeellä voi mitään lankaa saada aikaiseksi. Mutta ei muuta kun rohkeasti kokeilemaan!