sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntai



Meilläpäin ei vielä tänään näy virpojia, vaan vasta ensi lauantaina. Vaikka olen jo iät ja ajat asustellut täällä Pohjanmaalla, niin joka pääsiäinen menen sekaisin siinä, että milloin pitää ostaa karkkia jemmaan virpojille. Itse en ole lapsena koskaan käynyt virpomassa, kun se ei ollut lapsuuspaikkakunnallani tapana. 

Perjantaina ilahduin ikihyviksi, kun Ilonpolusta tilaamani kirjapaketti saapui supernopeasti (tein tilauksen ke). Siellä on harrastekirjat poistomyynnissä ja olisi tehnyt mieli tilata useampiakin, mutta päädyin näihin kahteen. Neulalla ja naulalla-kirjassa oli monta mielenkiintoista juttua, mutta erityisesti kiinnostivat mm. pirta- ja lautanauhaohjeet sekä neulakinnastekniikka ja lankojen värjäys luonnonkasveilla (kaikkea olis kiva kokeilla, ehkä sitten eläkkeellä ehtii :)). Monista tällaisista käsityön "kokoelmakirjoista" poiketen tekniikoita ei pelkästään esitelty, vaan mukana on myös seikkaperäiset ohjeet töiden tekemiseen. Kudontakirjan ostin ihan heräteostoksena, kun odottelen nyt niitä kangaspuitakin! Kirjassa oli muutamia ihan kivoja ideoita, mutta mattoja oli tosi vähän, mikä oli vähän pettymys.


Lauantaina tein lapsosten kanssa nopeahkon Reissun Seinäjoelle, tietäen tarkkaan, mitä haen, mutta yksi heräteostos tarttui sieltäkin mukaan. Ylläolevat sudenkorentovalot! Näin ne Sisustus- ja verhoshop ILOn ikkunassa ja pakkohan ne oli saada. Korentoja on johdossa 10 kpl. Olen jotenkin kovasti tykästynyt kaikkeen metalliseen ja rautalankaiseen nykyisin. Ehkä nämä päätyvät tulevaan lastenhuoneeseen. Seinäjoella piipahdin myös Näpsäkässä, josta ostin emalointitarvikkeita. Tarkoitus olisi kokeilla Vintagen viemää-kirjan innostamana kotitekoisia emalikylttejä. Kirjanhan on kirjoittanut Parolan asema-blogistaan tuttu Katja Rinkinen. Myös uusi kirja  Sormustin ja sorkkarauta on tutustumisen arvoinen. 

Aurinkoista palmusunnuntaita toivoo Rouva Silmukkainen

4 kommenttia:

famu kirjoitti...

Hei! Kiitos kommentistasi.Tulin pikimmiten vastavisiitille.Tervetuloa blogimaailmaan.Itse olen viihtynyt blogien käsityömaailmassa jo kuutisen vuotta.- Selailin kaikki kirjoituksesi ja voi kuinka kaunista ja käytännöllistä oletkaan saanut aikaiseksi.Laitan blogisi seurattaviini ja tulen varmasti käymään täällä taas pian uudestaan.

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Kiitos paljon famu kauniista kommentistasi ja tervetuloa uudestaan! Minäkin olen laittanut blogisi lukulistalleni. :)

Crafters Daily kirjoitti...

Mielenkiintoisia kirjahankintoja, täytyykin tutustua tuohon Vintagen viemää- kirjaan - kuulostaa hyvältä!

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi, paljon ihania ideoita ja tuunausvinkkejä kirpparilöydöistä.